Lapset ja nuoret

Lapsissa on tulevaisuus. Tämä toteamus ei ole kulunut fraasi vaan tosiasia, jonka sanoma korostuu lähivuosina. Ikärakenteen muutos ja huoltosuhteen epäedullinen kehitys asettaa tuleville polville haasteen, johon vastaaminen edellyttää henkisesti ja fyysisesti hyväkuntoisia kansalaisia, joilla on vastuullinen asenne ja kyky toisen huomioon ottamiseen.

Miten tällaisia kansalaisia sitten lapsistamme saamme? Hyvä kysymys, johon on yksiselitteistä vastausta vaikea sanoa. On kuitenkin selvää, että lapset ja nuoret toimivat aikuisina niin, kuin ovat lapsuudessaan oppineet. Mikäli he ovat samirko_ja_miro2.jpganeet rakkautta ja hyväksyntää, toimivat he yleensä itsekin lähimmäisistään välittäen. Yhteiskunnan vaikutus lasten elämään on nostanut esiin entistä vaikeampia ongelmia. Lasten fyysinen kunto on heikentynyt ja terveydellinen tila on huonontunut. Myös psyykkiset ongelmat ovat lisääntyneet.

Yhteiskunnan vaikutus siksi, että nykyään on tärkeämpää tehdä tulosta, saada korkea asema, hankkia statusta ja materiaa kuin olla läsnä, kuunnella, välittää ja tukea. Taloudelliset intressit nousevat kaiken edelle ja yhteiskuntamme asenne on lisännyt ihmisten pahoinvointia ja erkaantumista yhteisöllisyydestä.

On siirryttävä pari piirua perheiden suuntaan. Perheiden kasvatustyötä on tuettava antamalla ihmisille mahdollisuus elää perheensä kanssa. Ihmisten on kyettävä elämään palkalla, jonka he normaalityöstään saa. Jatkuva kiire, projektit ja ylityöt vievät isiltä ja äideiltä mahdollisuuden olla lastensa kanssa. Koulun, työn ja harrastusten jälkeen tunti yhteiseloa vuorokaudessa ei riitä.

Lasten hyvinvointiin tulee panostaa entistä enemmän ja se lähtee perheiden elinmahdollisuuden takaamisesta. Iloinen ja terve lapsi on joskus iloinen ja terve aikuinen, joka huolehtii heikoimmistaan.