Kesän kauniit ja rohkeat


Lomalta palannut Eric astuu huoneeseensa ja huomaa ikkunalla ostoskeskusta ihailevan Ridgen rahasalkku kädessään. Katseet kohtaavat merkitsevästi. Eric nyökkää hyväksyvästi, johon Ridge vastaa nostamalla oikeata suupieltään hieman. Kumpikin tietää luoneensa onnistuneen, asiakkaita hämäävän markkinointikampanjan. ”Osta kaksi, maksa kolme” –kampanjan alku näyttääkin hyvältä. On saatu näyttävästi esille eläkeläisille ja opiskelijoille suunnatut parannukset, joita vain Forresterit pääsivät toteuttamaan, vaikka ne muidenkin firmojen strategioissa oli suunniteltuna. Parinkympin etukupongin luovuttaminen tosin otetaan takaisin korotetuin palvelumaksuin ja erilaisin veroin, joista varsinkin vähävaraisten odotetaan nauttivan.

Samassa puhelin soi. Eric rientää vastaamaan samalla kun Ridge imaisee autuaasti sikariaan ja puhaltaa savun taitavasti renkaina yläviistoon. Puhelimessa firman peruspalveluista vastaava Stephanie kertoo ideastaan markkinoida lapsilisätuotetta, josta ei kuitenkaan hyödy kuin murto-osa perheistä. 10 euron etukuponki otettaisiin takaisin moninkertaisesti nostamalla päivähoitomaksuja. Eric hymyilee ajatukselle. Hän nostaa peukalonsa ylös ja katsahtaa Ridgeen, jonka oikea kulmakarva nousee aavistuksen.

Puhelu päättyy. Eric kehottaa Ridgen laittamaan oikean puolen kasvoistaan peruslukemille ja seuraamaan häntä. He kulkevat liituraitapuvuissaan koko käytävän leveydeltä, kunnes kääntyvät nopeasti katsomaan seinällä olevaa taulua. Tuskaisen hiljaa ohi laahustava työtön saa Ericin viheltämään epämääräisesti ja nostaa hien Ridgen otsalle, josta se tippuu nenänvartta pitkin uudelle kengälle. Hän puree hammasta, kiroilee itsekseen ja katsoo Ericiä sivusilmällä. Eric tuijottaa ”Seaflower” nimistä taulua kuin lumoutuneena, kunnes herää Ridgen töytäisystä jatkamaan matkaa.

Eric ja Ridge saapuvat kokoustilaan, jossa jo muut johtajat odottelevat. Pöydällä on nippu kampanjamateriaalia, joissa otsikkona loistaa ”tasa-arvotupo”. Ridge hermostuu ja paiskaa nipun takkaan. Hän heittää sikarin tumpin perään, jolloin paperit leimahtavat tuleen. Kaikki jähmettyvät tuijottamaan liekkejä, joiden sekaan ilmestyy kuin tyhjästä makkaratikku ja pätkä kyrsää. Tikunvarteen on stanssattu ”made in Iisalmi”.Yht`äkkiä ovet aukeavat ja media ryntää sisään. He räpsivät kuvia ja kyselevät tasa-arvotuposta, kunnes kiinnostuvat pöytään ilmestyneistä pelikorteista, joissa on ”Stasin” leimat. Forresterit tuijottavat toisiaan hämmentyneenä, vain Ridgen suupieli kohoaa. Eric nostaa katseensa, laittaa etusormen suunsa eteen ja kuiskaa:”hyss”.

Marko Asell

(Uutispäivä Demari 8.8.2007)