TOIMENPIDEALOITE Nokian Naulonvuoren louhinnan estäminenEduskunnalle Korkein hallinto-oikeus on lukuisista vastustavista lausunnoista ja muistutuksista huolimatta myöntänyt luvan Metsähallitukselle / Morenia Oy:lle maa-aineslain mukaisen luvan kallioainesten ottamiseen Nokian Kohmalan kylän tilalta Klemola Rn:o 1:27. Lupa koskee kallionlouhintaa ja murskausta. Alueella on tarkoitus louhia kalliota seitsemän vuoden aikana noin 235 000 kuutiometriä. Ottoalueen pinta-ala on noin 2,3 hehtaaria ja se sijaitsee Naulonvuoren länsirinteellä siten, että louhoksen pohjan korkeus on 112 m mpy ja yläreunan korkeus 140 m mpy. Naulonvuoren korkeus on 145,3 m mpy, joten louhos ulottuisi aivan vuoren lakikorkeuden tuntumaan. Louhosalue sijaitsee Tampere-Rauma valtatien (VT12) eteläpuolella. Teernijärveen, jonka pinta on lähes 60 metriä Naulonvuoren lakea alempana, on matkaa noin 500 metriä ja lähimpään asutukseen 300 metriä. Nokian kaupungin rantojen osayleiskaavassa Teernijärven ranta-alueille on merkitty vakituisten asuntojen ja loma-asuntojen rakennuspaikkoja noin 400 metrin etäisyydelle louhosalueesta. Louhosalueen länsi- ja kaakkoispuolella noin 400 metrin päässä on maakuntakaavassa varaus taajamatoimintojen alueelle. Sammaliston osayleiskaavan asuinpientaloalueet ulottuvat aivan Naulonvuoren rinteille. Rantojen osayleiskaava ja Sammaliston osayleiskaava ovat oikeusvaikutteisia. Sitä vastoin maakuntakaavassa ei ole merkintöjä varsinaiselle louhosalueelle. Lupahakemusprosessin käsittely on kestänyt jo lähes kymmenen vuoden ajan. Sen yhteydessä on annettu useita lausuntoja ja jätetty lukuisia muistutuksia. Niistä käyvät ilmi Naulonvuoren merkittävät biologis-ekologiset, maisemalliset ja historialliset arvot sekä alueen keskeinen merkitys asukkaiden virkistyskäytön kannalta. Useissa muistutuksissa on kiinnitetty huomiota siihen, että Teernijärvi on herkkä kuormitukselle ja Naulonvuori on elintärkeä osa järven pohjavesien ja sadevesien valuma-aluetta. Louhoksesta aiheutuisi myös jatkuva melu- ja pölyhaitta ympäristön asukkaille ja ulkoilijoille. Yhteisöistä ja yhdistyksistä maa-ainesluvan myöntämistä ovat lausunnoissaan ja muistutuksissaan vastustaneet Nokian seurakunta, Nokia-Seura ry., Nokian Luonto ry., Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry., Hauroisten Omakotiyhdistys, Taipaleen-Kohmalan-Kennolan kylän jakokunta ja kalastuskunta, Teernijärven suojeluyhdistys ry. ja Nokian Eräveikkojen Partiokilta ry.Edellä olevan perusteella voidaan todeta, että Naulonvuori on Etelä-Nokian asukkaille korvaamattoman arvokas luonto- ja virkistyskohde. Sen arvo tulee tulevaisuudessa yhä kohoamaan, kun taajama-asutus vääjäämättä laajenee Sammaliston ja Tervasuon alueelta länteen. Naulonvuoresta tulee siten aikaa myöten asutuksen ympäröimä virkistysalue. Pirkanmaan ympäristökeskuksen ei tulisi myöntää lupaa arvokkaan alueen murskaamiseksi teiden pohjaksi. Metsähallituksen Morenia Oy:ltä tulee edellyttää toisenlaisten vaihtoehtojen aktiivista etsimistä yhdessä Nokian kaupungin kanssa. Edellä olevan perusteella ehdotamme, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin Nokian Naulonvuoren louhinnan estämiseksi ja ympäristöarvojen säilyttämiseksi edellyttäen Pirkanmaan ympäristökeskuksen, Metsähallituksen / Morenia Oy:n ja Nokian kaupungin etsimään murskauksen kohteeksi toisia alueita. Helsingissä 7 päivänä helmikuuta 2008 Marko Asell /sd |